Kesäsomettajat kävivät haastattelemassa kunnanjohtajaa

Kävimme kyselemässä kuulumisia ja kesäsuunnitelmia Pyhännän kunnanjohtajalta, Ismo Mäkeläiseltä.

Ismo aloitti työt 1.8.2020 ja muutti samana syksynä Kajaanista Pyhännälle. Hän on tykännyt työskennellä Pyhännällä ja sanoi, että tämä on kaikin puolin vireä kunta. Mukava, kun on paljon harrastusmahdollisuuksia, mistä hän itsekin tykkää, esimerkiksi pyöräily, kuntosalilla käyminen, frisbeegolf sekä patikointi. Sitten, jos tulee tarvetta käydä "isolla kirkolla", niin niihin pääsee piipahtamaan tunnin sisällä. Pyhäntä on myös työpaikkana loistava.

Pienessä kunnassa työ on monipuolista. Ismon toimenkuvaan kuuluu paljon elinvoimaisuuden kehittämistä yhdessä yritysten, organisaation ja luottamushenkilöiden kanssa. Työhön kuuluu kunnan tunnettavuuden ja kuntakuvan parantamista monipuolisen markkinoinnin avulla. Toimenkuva on elinkeinopainotteinen, jotta voidaan luoda edellytyksiä nykyisten yritysten kasvulle ja uusien yritysten sijoittumiselle kuntaan. Kuntalaisten hyvinvointiin ja viihtyvyyteen liittyvien asioiden edistäminen on myös Ismon keskiössä.

Ismolla on 28 vuotta kokemusta vaativista yrityspuolen tehtävistä ja toimimisesta jatkuvan kehittämisen periaatteella, joten on luontevaa hakea näkökulmaa kunnan eri prosessien kehittämiseen osana päivittäistä työtä. Työn onnistuminen vaatii avointa ja jatkuvaa vuorovaikutusta kuntalaisten, kolmannen sektorin, yrittäjien, organisaation ja päättäjien kanssa. Ratkaisuhakuisuus vaikeissakin asioissa on Ismolle tärkeää.

Pyhännällä on rohkeutta olla erilainen kulkemalla muita askeleen edellä. Täällä haetaan yhdessä aina ratkaisuja, joihin kaikki ovat valmiita panostamaan. Yhtenäinen päätöksentekokulttuuri, osallistaminen ja toisten mielipiteiden huomioiminen on tehnyt Pyhännästä Suomen teollistuneimman kunnan, jota on brändätty nimellä IHMEKUNTA PYHÄNTÄ. Kunnan organisaatiossa on erittäin osaava, sitoutunut ja motivoitunut henkilöstö, joiden kanssa on ollut helppoa laittaa asioita eteenpäin. Pyhännän yritysten tuotteet, kasvustrategia, riskinottokyky, yritysten kehittämiseen sitoutunut johto ja henkilöstö ovat luoneet perustan Pyhännän elinvoimaisuudelle.

Ismolla on kesäloma heinäkuussa ja suunnitelmissa on monipuolisen liikunnan harrastaminen, mökkeily, metsätöiden teko ja marjastus. Suunnitteilla on myös matka Helsinkiin sekä Kuusamossa sijaitsevalla Karhunkierroksella käyminen. Ismo pyöräilee lähes päivittäin, joten jätskikioskeillakin tulee käytyä samalla reissulla hakemassa Suomen suurin tötterö!

Uusia mielenkiintoisia hankkeitakin on tulossa. Asuntotuotantoon ollaan panostamassa, esimerkiksi arkkitehtisuunnittelukilpailuun pohjautuva Koivukujan uusi rivitalohanke on käynnistymässä. Myös hyvinvointikeskuksen suunnittelun arkkitehtikilpailu on käynnistynyt. Neljältä mukaan kutsutulta suunnittelutoimistolta odotetaan konkreettisia ratkaisuja hyvinvointikeskuksesta elokuun loppuun mennessä. Syksyllä uudet päättäjät tekevät lopullisia päätöksiä hyvinvointikeskuksen rakentamisen osalta. Hyvinvointikeskuksen on tarkoitus olla valmis vuoden 2023 alussa, jos päättäjät näyttävät sille vihreää valoa.

Syksyllä päivitetään Pyhännän kuntastrategia tulevalle valtuustokaudelle. Jotta kuntastrategiassa voidaan huomioida kuntalaisten toiveet, niin tulossa on sähköinen kysely ennen juhannusta. Kysely tulee löytymään ainakin Pyhännän kunnan Facebookista sekä kotisivuilta pyhäntä.fi.

 

-Elina-

 

Kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen