Kiertävä lastenhoitaja

Pyhännän kunnan kiertävän lastenhoitaja Hennin käynnit on tarkoitettu kaikille pyhäntäläisille lapsiperheille. Lastenhoitaja Henni on palkattu varhaiskasvatukseen vuodelle 2023. Pääsääntöisesti Henni työskentelee perheissä, mutta jos viikosta jää vapaita aikoja, silloin hän työskentelee päivähoidossa.

Lastenhoitaja auttaa perheitä heidän arjessaan tukemalla heitä mm. vanhemman oman menon aikana (lääkäri, neuvola) tai perheen kotona oleva vanhempi tarvitsee omaa aikaa. Lastenhoitajan pääsääntöinen työ on perheiden lasten parissa työskentelyä (leikki, ulkoilu, askartelu). Hän auttaa mahdollisuuksien mukaan päivittäisissä pienissä kotitöissä. Lastenhoitajan työtehtäviin ei kuulu kodin siivoaminen. Perheiden tulee huomioida, että lastenhoitajan vastuulla on ainoastaan varhaiskasvatusikäiset lapset. Tavoitteena on tukea useampia perheitä, jolloin työaika perhettä kohti on noin kolme tuntia, kerran viikossa.

Hennin tavoittaa parhaiten puhelinajoilla: maanantaisin klo 8-10 ja perjantaisin klo 12-14, pääsääntöisesti työaika on klo 8-16 välillä. Hänellä on käytössään auto, joten myös sivukylille on palveluja mahdollista saada. 

Kiertävän lastenhoitajan palveluita ei pystytä tarjoamaan viikoilla 36-39.

Kiertävä lastenhoitaja Henni Saarela 040 1912 222