Viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelma käynnistynyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja kuuden kunnan yhteishankkeena – vastaa asukaskyselyyn!

Haapaveden, Pyhäjärven ja Nivalan kaupungeissa sekä Kärsämäen, Pyhännän ja Siikalatvan kunnissa on käynnistetty viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelman laatiminen. Suunnitelman tavoitteena on parantaa alueen liikenneturvallisuutta. Kevään aikana tunnistetaan alueen liikenneympäristön haasteita ja ongelmakohteita, minkä jälkeen laaditaan toimenpidesuunnitelma, jossa esitetään ratkaisut ongelmakohtien parantamiseksi.

Liikenneturvallisuuden parantamistoimenpiteiden lisäksi Haapavedellä, Pyhännällä ja Siikalatvalla laaditaan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmat. Pyhäjärvelle, Nivalaan ja Kärsämäelle kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmat on laadittu jo aiemmin. Edistämisohjelmien avulla alueelle luodaan tavoitteellinen kävelyn ja pyöräilyn verkko sekä määritellään konkreettisia toimenpiteitä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen. Lisäksi suunnitellaan esimerkiksi erilaisia palveluita, kampanjoita ja viestintää, joiden avulla kannustetaan lyhyiden matkojen kävelemiseen ja pyöräilemiseen.

Alueen asukkaat ja muut alueella liikkuvat pääsevät nyt kertomaan kokemuksiaan liikenteestä. Verkkokyselyn tarkoituksena on selvittää kokemuksia liikkumisen turvallisuudesta sekä kartoittaa liikenneympäristöstä vaarallisiksi koettuja kohtia. Haapavedellä, Pyhännällä ja Siikalatvalla kyselyssä on lisäksi erillisiä liikkumiseen liittyviä kysymyksiä, joiden kautta selvitetään sekä nykyistä liikkumista alueella että ajatuksia kävelyn ja pyöräilyn lisäämiseen.

Miten Haapaveden, Pyhäjärven ja Nivalan kaupunkien sekä Kärsämäen, Pyhännän ja Siikalatvan kuntien liikenneturvallisuutta pitäisi mielestäsi parantaa? Entä miten lisäisit kävelyä ja pyöräilyä Haapavedellä, Pyhännällä ja Siikalatvalla? Vastaa kyselyyn ja kerro ehdotuksesi liikenneturvallisuuden kehittämiseksi.

Kyselyyn voi vastata 2.6.2025 saakka. 

Vastaa kyselyyn