Vetovastuu vaihtuu

Vanha sananlasku sanoo ”Aika aikansa kutakin”. Tämä sopii minun osaltani kunnanjohtajan viran hoitoon, sillä yli 11 vuoden jälkeen siirryn eläkkeelle joulukuun alussa. Sitä ennen pidän pois kertyneet vuosilomat ja vapaapäivät, joten viimeinen työpäiväni on elokuun alkupuolella. Kaikkien näiden vuosien ja tapahtumien jälkeen ei voi todeta muuta kuin sen, että kyllä aika on mennyt nopeasti.

Kun aloitin 2009 kunnanjohtajan viransijaisena, oli maailmalla Finanssikriisi ja kun lopetan kunnanjohtajan virkatehtävien hoidon, on maailmalla Koronakriisi. Onneksi työhön mahtui näiden kriisien välillä muutakin, eikä kaikki ole ollut suinkaan negatiivista.

Pyhännällä ei meno ole ollut kriisistä toiseen vaan enimmäkseen olemme menneet myönteisessä mielessä eteenpäin. Yrityselämän vahvistuminen uusilla yrityksillä; Feelia Oy, LapWall Oy ja Salvos Oy, on lisännyt merkittävästi paikkakunnan elinvoimaa, tuonut uusia työpaikkoja ja uusia asukkaita. Myös vanhojen, jo pitkään paikkakunnalla toimineiden yritysten menestyminen, on antanut uskoa tulevaisuuteen. Toki takaiskuiltakaan emme ole säästyneet näiden yhdentoista vuoden aikana. PRT Woodin ja PRT Lamin toiminnan loppuminen oli pettymys.  

Pyhännän Liikekeskuksen rakentaminen ja toiminnan käynnistyminen on laskettava myös positiivisten tulosten joukkoon. Kunnan suorittamat investoinnit uusiin asuntoihin, päiväkotiin, liikuntasalin laajennukseen ja uuteen kuntosaliin ovat parantaneet kunnan palvelutarjontaa. Pienessä kunnassa palvelujen saatavuus on ensiarvoisen tärkeää. Mikäli kuntaan halutaan uusia asukkaita, ei pelkkä työpaikka enää riitä. Toimivat terveys- ja sosiaalipalvelut, koulutuspalvelut ja kaupalliset palvelut ovat usein ratkaisevassa roolissa, kun ihminen harkitsee muuttoa paikkakunnalle.

Piiparinmäen tuulivoimapuiston rakentaminen antaa Pyhännälle hyvät mahdollisuudet kehittää kuntaa edelleen. Tuulivoimapuiston tuottamat kiinteistöverotulot vahvistavat kuntataloutta ja mahdollistavat uudet järkevät investoinnit niin palveluihin, kiinteistöihin kuin yrityselämään.

Parasta kunnanjohtajan työssä on ollut hyvä yhteistyö kaikkien tahojen kanssa. Tämä koskee niin yrityksiä, järjestöjä, yhteistyökumppaneita kuin yksittäisiä ihmisiä. Myös kunnan henkilöstön ja luottamushenkilöiden kanssa yhteistyö on sujunut hyvin. Yhdessä tekemällä ja yhteisillä ponnisteluilla asioita on hoidettu. Suuret kiitokset kaikille, jotka omalla panoksellaan ovat olleet viemässä Pyhäntää eteenpäin. Toivottavasti hyvä yhteistyö jatkuu myös seuraajani Ismo Mäkeläisen kanssa, sillä vain siten Pyhännän kunta selviää tulevien vuosien haasteista.

Menestystä kaikille ja kiitoksia menneistä vuosista!

Jouko Nissinen